18.12.

Heipä hei!

Olen parhaillaan kiertelemässä täällä Japanissa, tuttuun tapaan! Olen kiertänyt ympäri Japania ja esiintynyt maan medioissa. On hienoa nähdä kuinka upeasti Joulupukki otetaan vastaan, joka vuosi, vaikka olen ollut täällä useana vuonna peräkkäin. Julkaisin ympärivuotiseksi iloksemme uuden sivuston josta näet tarkemmin kuka olen, mitä olen tehnyt ja mitä kaikkea tänäkin vuonna aion ympärivuotisesti tehdä. Voit myös olla minuun suoraan yhteydessä joko esittämällä tuttuja kysymyksiä tai aivan omia! Lisäilen tänne uusia juttuja heti kun ehdin, nyt Joulukiireet pukkaavat jo päälle.

Jatkan matkaani täältä Japanista suoraan Korvatunturille hetkeä ennen Jouluaattoa ja lähden sieltä heti Jouluaattoaamuna kiertämään maapalloa länteen päin porojeni kanssa. Ai miksi länteen? No tietysti siksi että kun käytän tunnin aikaa yhdellä aikavyöhykkeellä lahjojen jakoon, kello on saman verran saapuessani uudelle aikavyöhykkeelle. Tietysti jossain päin maailmaa tunti ei riitä millään, mutta onneksi aattoilta on pitkä! Edessä on kova urakka niin kuin aina, ja joka vuosi lahjamäärä sen kuin kasvaa - kiitos yhä kiltimpien lapsien! Nyt toivotan Oikein hyvää Joulua kaikille!

tonttu_ja_pollo
Tonttu_ja_tahdet