Joulu-nimi on muinaisskandinaviaa ja tarkoitti kahdentoista päivän juhla-aikaa. Joulupukin juuret puolestaan ovat nykyisen Turkin alueella, jossa 300-luvulla eli Myrnan piispa (Pyhä) Nikolaus. Hänet tunnettiin lahjojen jakajana lasten päivänä kuudes joulukuuta. Hollantilaiset yhdistivät Pyhän Nikolauksen perinteen jouluun, ja pian tapa levisi Englantiin ja Yhdysvaltoihin.

Amerikkalainen Washington Irving kirjoitti vuonna 1809 New Yorkin historiassa Pyhästä Nikolauksesta hyväntuulisena ukkona, joka lensi vaunuilla (ei reellä) ilmassa ja pudotteli lahjoja savupiipuista sisään.

Nykymuodon amerikkalaisten Santa Claus sai 1822, jolloin Clement C. Moore kirjoitti omille lapsilleen runon Pyhästä Nikolauksesta, joka lensi porojen vetämässä reessä. Porot olivat todennäköisesti ilmestyneet kuvitelmaan Yhdysvalloissa asuvien skandinaavien tuomana.

Lopullisen muodon punaisine vaatteineen, partoineen ja poroineen joulupukki sai 1863 Thomas Nashin piirroksesta.

Maailman tunnetuimman piirretyn Joulupukki-hahmon eli Coca-Cola -Joulupukin tekijä on suomalaiset sukujuuret omannut Haddon Hubert Sundholm eli Sunny. Hänen isänsä Karl Wilhelm lähti siirtolaiseksi uudelle mantereelle 1880-luvulla Föglön saarelta Ahvenanmaalta. Chicagossa vuonna 1899 syntynyt Sunny perusti 1920-luvun puolivälissä mainostoimiston, jonka asiakaskuntaan kuuluivat mm. Ford, Lincoln, Pierce-Arrow, Maxwell House, Colgate-Palmolive... ja Coca-Cola!

Ensimmäisen kerran Sunnyn piirtämä Coca-Cola -Joulupukki ilmestyi vuonna 1931 Saturday Evening Post'issa.

Korvatunturin Joulupukin asuinpaikaksi löysi vuonna 1927 Suomen yleisradion lasten- ja nuortenohjelmien päällikkö Markus Rautio, eli Markus-setä. 60-luvulla TV-guru Niilo Tarvajärvi teki suomalaisesta Joulupukista liki kansainvälisen brandin, ja pari vuosikymmentä myöhemmin Arto Tuominen alkoi viedä ensimmäisenä suomalaista Joulupukkia maailmalle. Maailmallakin tunnustetut kirjailija-kuvittajamme Mauri Kunnas ja Pekka Vuori ovat tarinoineet lastenkirjallisuutta ympäri maailman suomalaisen joulupukin puolesta, useilla eri kielillä. Yhden kunniamaininnan arvoisen yritysteon suomalaisen joulupukin puolesta saa Finnair, joka jo parinkymmenen vuoden ajan on tehnyt suomalaista Joulupukkia tunnetuksi etenkin Kauko-Idän maissa, kuten Japanissa, Kiinassa ja Thaimaassa.

2000-luvun alusta lähtien Joulupukkisäätiö on kerännyt yhteen liki kaikki eri alojen tunnetuimmat suomalaisyritykset. Yritykset vetävät näin yhtä hiiltä yhtenäisen suomalaisen joulupukin puolesta. Pitkän tähtäimen tavoitteena Joulupukkisäätiöllä on saada vallattua maailma suomalaisella joulupukilla. Tavoitteen takana on elinkeinoministeriö, yli sata suomalaista yritystä ja yhteisöä sekä Matkailun Edistämiskeskus (MEK).

Tonttu_ja_tahdet